Olen oman elämäni ohjaaja

Viime aikojen mantrani on ollut tämä: Olen oman elämäni ohjaaja.

Se ei tarkoita täydellisyyttä tai kovaa kontrollia.
Se tarkoittaa lempeyttä itseäni kohtaa, ja että voin vaikuttaa siihen, miten kohtaan elämäni.

Elämä rakentuu pienistä hetkistä ja valinnoista arjessa. Se rakentuu tavasta, jolla kohtaa ihmiset ympärillään. Se rakentuu siitä antaako itselleen aikaa levätä, liikkua ja huolehtia itsestään.

Kun oivaltaa olevansa oman elämänsä ohjaaja, ei voi enää siirtää vastuuta olosuhteille, muille ihmisille tai menneisyydelle.
Mutta samalla ajatus on vapauttava. Minulla on lupa valita, miten kohtelen itseäni ja miten elän!

Tie ei kuitenkaan ole aina suora. Kuljemme tätä elämän tietä monesti epävarmoina ja keskeneräisinä. Meidät on opetettu pärjäämään ja sopeutumaan. Ja teemme niin, vaikka vastoin sitä mitä itse oikeastaan tarvitsisimme fyysisesti tai mielen tasolla.

Mutta yleensä jossain vaiheessa elämä pysäyttää.
Se voi näkyä uupumuksena, kipuna, levottomuutena tai masennuksena. Minulle tämä pysähdys tuli äidiksi tullessa. Esikoisen syntymä nosti pintaan sellaista, mitä olin kantanut kehossani jo pitkään.

Yritin selviytyä liikkumalla, puhumalla ja pitämällä itseni kiireisenä, mutta se ei vielä riittänyt purkamaan kaikkea, mitä olin vuosien aikana kerännyt sisälleni.

Sitten löysin vyöhyketerapian. Ensimmäistä kertaa aikuisiällä aloin todella tuntea kehoni. Jokaisen hoidon jälkeen rinnassa tuntui keveys, jota en ollut pitkään aikaan kokenut.

Vähitellen keho alkoi päästää irti. Samalla aloin ymmärtää itseäni uudella tavalla. Oivalsin, ettei minussa ollut mitään vialla. Se, että tunnen paljon, on vahvuus, ei heikkous.

Opin kuuntelemaan kehoani ja sen viestejä. Opin asettamaan rajoja, lepäämään silloin kun sitä tarvitsin ja liikkumaan silloin kun kehoni kaipasi liikettä.

Oivalsin että lempeys on todellista voimaa.

Kun uskalsin myöntää itselleni, että haluan muuttaa elämäni suuntaa ja hakeuduin Tunnevyöhyketerapeutin koulutukseen, tunsin syvää merkityksellisyyttä. Tunsin olevani oikealla polulla.

Aloin rakentaa elämää, jossa on tilaa hengittää, tuntea ja kukoistaa. Elämää, joka tuntuu hyvältä elää, ei vain selviytyä.

Tänään ymmärrän, että oman elämän ohjaaminen on sydämen seuraamista. Etsimme usein turvaa ja merkitystä ulkopuolelta. Mutta kaikki mitä tarvitsemme, on jo meissä.

Mikä on sinun sydämesi polku?

Et ole rikki. Et ole myöhässä. Et ole eksyksissä.
Kun pysähdyt, hengität ja teet lempeitä valintoja, luot jo elämää, joka on sinun.

Olet juuri siinä missä sinun kuuluu olla, olet matkalla.

Lämmöllä ja ilolla,
Christine